RuneWiki


Liikkumistavat, eli miten pääset paikasta toiseen.

Normaalit liikkumatavat

Tavallisin liikkumistapa on kävely. RuneScape on sen verran pieni, ettei paikasta toiseen kävely vie itse asiassa paljonkaan aikaa. Tietenkin on paikkoja, kuten saaret, jonne ei kävelemällä pääse.

Jos kävely tuntuu liian hitaalta voi aina juosta jonkin aikaa.

Lum-jokea pitkin voi kulkea myös kanooteilla.

Karamjalta pääsee Feldip Hillsiin Ogrejen veneellä.

Merimatkoja varten on olemassa myös laivat, jotka kulkevat satamakaupunkien välillä.

Entranasta pääsee lisäksi useisiin paikkoihin kuumailmapalloilla.

Lisää ilmailua saa halutessaan Gnomejen purjelentokoneissa.

Maan alla kulkee myös muutama kaivosvaunurata, joilla pääsee nopeasti paikasta toiseen.

Maagiset liikkumatavat

Koska RuneScapen maailmassa taikuus on todellista, voi sitä käyttää myös matkustamiseen.

Pelaajat voivat teleportata loitsuilla itsensä tiettyihin paikkoihin. ja portaaleita,niitä on esim.varrockin taika kaupassa. tai käyttää siihen teleporttikoruja.

Myös henkipuut voivat teleportata sinut sukulaistensa luo.

Maailmassa on myös suuri keijuympyröiden verkosto, jolla pääsee noin 30 paikkaan.

Autiomaassa matkustaessaan on tyylikäin matkustustapa tietenkin taikamatot.

Another slice of H.A.M questin suorittajat voivat ostaa Dorgesh-kaanissa asuvalta Oldakilta teleporting Spherejä , joilla voi teleportata Dorgesh-kaaniin tai Goblin villageen. Yksi sphere maksaa yhden Sulatetun lasin ja kahden Laki riimun verran.

Roving elves questin suoritettua pelaajat voivat saada käsiinsä Teleportti kristalleja , joissa on (3) latausta. Kristalleilla voi teleportata Lletyaan , joka on kätevä apu , kun sinne tarvitsee päästä nopeasti. Kun lataukset loppuvat , voi kahdelta henkilöltä Lletyan läheisillä Magicpuilla ostaa lisää Kristalleja.

Kun kaikki Lumbridgen ansiopäiväkirjan tehtävät on suoritettu, voi tutkimusmatkailijan sormuksella teleportata Faladorista etelään olevalle kaalipellolle.

Gnomekopterit

Gnomekoptereilla liikutaan paikasta toiseen, mutta niillä pääsee vain katsomaan joitain P2P-maailmojen paikkoja väliaikaisesti.