FANDOM


Runespan on Runecraftingin kehittämiseen suunniteltu paikka. Runespaniin pääsee kahdesta portaalista Wizards' Towerin ylimmästä kerroksesta, josta pääsee myös Runecrafting Guildiin.

Wizard Finix, mysteerinen nuori oppilas, kehitti teorian, jonka mukaan runescrafting alttareissa ei ole ikuiset resurssit. Runespan avattiin julkisesti ja pelaajat voivat kerätä runeja killalle, jotta niistä opittaisiin enemmän.

Tiedosto:Runespan siphoning.png

30. Huhtikuuta 2012 alkaen velhot ja runecraftaajat voivat kehittää Runecrafting taitoa Runespanissa. Käyttämällä erityistä rune essenceä, pelaajat voivat kerätä runeja otuksilta.

Kun pelaaja lähtee Runespanista, velhot ottavat hänen keräämät runet ja ne muuttuvat pisteiksi. Pisteitä voi käyttää erilaisten palkintojen ostamiseen.

Välillä jonnekin Runespanin kerrokseen ilmestyy velho keltaisessa asussa. Hän tarvitsee aina tiettyjä runeja, ja kun niitä antaa hänelle, pelaaja saa Runecrafting kokemusta.

Klaanin avataria ei voi tuoda Runespaniin.

Sijainti

Runespan high level entrance

High level entrance Runespaniin.

Runespanin portaalit ovat Wizards' Towerin ylimmässä kerroksessa, Runecrafting Guildin sisäänpääsyllä. Ensikertalaisten tulee puhua Wizard Finixille ennen portaaliin menoa.

  • Kaikki velhot Runecrafting alttarien luona voivat teleportata pelaajan Wizards' Toweriin pienen keskustelun jälkeen.
  • Pelaajat voivat teleportata Draynor Villagen lodestonelle ja juosta Wizards' Toweriin.
  • Runecrafting guild teleportteja voi käyttää päästäkseen suoraan Runecrafting guildiin. Poistu guildista jolloin pääset Wizards' Towerin ylimpään kerrokseen.
  • Jäsenet voivat käyttää wicked hoodia teleportatakseen low-level portaaliin Runespaniin.
  • Jäsenent voivat teleportata tornin toiseen kerrokseen Wizards' Guildista. (Vaatii level 66 Magic)
  • Jäsenet voivat käyttää fairy ringä koodilla D•I•S, jolloin teleporttaa tornin eteläpuolelle.
Ikoni Kuvaus
Esittää pelaajan tämänhetkisen Runespanin kokonaispisteet.
Runespan inventory
Esittää pisteet, joiden arvo on pelaajan repussa.
Runespan level 1
Esittää, missä kerroksessa pelaaja on. Kerrokset lower, middle, ja upper levelit.
Runesphere icon
Esittää, jos on aktiivinen runesphere.

Alue

Runespan on jakautunut kolmeen tasoon. Jokaiselta tasolta löytyy erilaisia olentoja.

Alin taso

Runespan level 1
Runespan lower level

Runespanin alin taso.

Runespanin alimpaan kerrokseen pääsee kaikki pelaajat. Alimmalla tasolla on 52 saarta.


Keskitaso

Runespan level 2
Runespan middle level

Runespanin keskitaso.

Runespanin keskitasoon pääsee kaikki pelaajat, joilla on Runecrafting taso 33 tai enemmän. Saaret 1, 2, 3, 4, 5, 6, 15 ja 44 ovat ilmaispelaajille. Tasolla on 46 saarta.


Ylin taso (m)

Runespan level 3
Runespan upper level

Runespanin ylin taso.

Runespanin ylimpään tasoo pääsee pelaajat, joilla on Runecrafting taso 66 tai enemmän. Tämä taso on vain jäsenille. Tasolla on 33 saarta.

Ylimmälle tasolle ei ole portaalia, vaan sinne tulee mennä keskitasolta. Joko pelaajan tulee kerätä runet matkustamiseen saarelta toiselle tai ostaa valmiit runet Wizard Finixiltä.

Kokemus

vanha
Johtuen päivityksestä, artikkelin tieto tällä sivulla saattaa olla vanhaa ja päivittämätöntä.
Reason: Kokemuksen määrä tunnissa on erilainen johtuen nerffauksesta
Voit auttaa RuneWikiä parantamalla sen sisältöä.

The Runespan is playable at any Runecrafting level. Experience is gained by siphoning runes from the creatures and nodes within the Runespan. Experience is also gained from helping the yellow wizard.

Korkeammilla tasoilla, kokemuksen määrä on tunnissa parasta. Se jopa voittaa Ouranian Runecrafting alttarin. Tasolla 60 kokemusta saa tunnissa keskimäärin 50,000.

Tasolla 85 määrä voi olla jopa 90,000 tunnissa, kun pelaaja kerää nodeista runeja ja auttaa keltapukuista velhoa.

Tasolla 99 on mahdollista saada 100,000 kokemusta tunnissa. Kuitenkin kokemuksen maksimimäärässä tunnissa vaikuttaa negatiivisesti pisteiden saamiseen.

XP nopeus
Ilmaispelaaja Jäsen
Node XP/minuutti XP/tunti Node XP/minuutti XP/tunti
Chaotic cloud 1,630 97,800
Cyclone 960 57,600 Jumper 1,500 90,000
Mind storm 960 57,600 Skulls 1,600 96,000
Water pool 1,200 72,000 Blood pool 1,650 99,000
Rock fragment 1,230 73,800 Shifter 1,800 108,000
Vine 1,300 78,000 Nebula 2,000 120,000
Fire storm 1,400 84,000 Living soul 2,150 129,000
Fireball 1,440 86,340 Bloody skulls 2,200 132,000
Fleshy growth 1,600 96,000 Undead soul 2,300

138,000

Pisteet

Kun pelaaja tekee runeja, hän saa siitä pisteitä. Pisteillä voi ostaa erilaisia o buy palkintoja. Kun pelaajat lähtevät Runespanista pois, kaikki runet muuttuvat automaattisesti pisteiksi. Kun pelaaja liikkuu saarilta toisille platformeilla, pisteistä lähtee aina hieman. Se johtuu siitä, että pelaaja menettää aina muutaman tietyn runen.

Kuva Rune Pistemäärä
Air rune (Runespan)
Air rune 0.1
Mind rune (Runespan)
Mind rune 0.2
Water rune (Runespan)
Water rune 0.3
Earth rune (Runespan)
Earth rune 0.4
Fire rune (Runespan)
Fire rune 0.5
Body rune (Runespan)
Body rune 0.7
Cosmic rune (Runespan)
Cosmic rune 0.9
Chaos rune (Runespan)
Chaos rune 1.1
Astral rune (Runespan)
Astral rune 1.3
Nature rune (Runespan)
Nature rune 1.5
Law rune (Runespan)
Law rune 1.7
Death rune (Runespan)
Death rune 2.5
Blood rune (Runespan)
Blood rune 3
Soul rune (Runespan)
Soul rune 3.5

Olennot

Runespanissa on erilaisia olentoja, joilta saa runeja. Jokaisesta onnistuneesta keräämisestä saa lisää rune essenceä. On myös mahdollista epäonnistua, jolloin pelaaja ei saa runeja, essenceä ja kokemusta 0-2. Epäonnistumisen mahdollisuus pienenee, mitä suurempi Runecrafting taso pelaajalla on. Useampi pelaaja voi kerätä runeja samalta olennolta, mutta joku pelaajista kerää enemmän kuin 5 runea, olento tuhoutuu. Olennot syntyvät uudelleen muutaman sekunnin päästä kuolemastaan aina samalle paikalle.

Kuva Olento Runecrafting taso Kokemus (siphon) Runet Chipping runet
Air essling Air essling 1 9.5
Air rune (Runespan)
Air rune (Runespan)
Mind essling Mind essling 1 10
Mind rune (Runespan)
Air rune (Runespan)
Water essling Water essling 5 12.6
Water rune (Runespan)
Air rune (Runespan)
Earth essling Earth essling 9 14.3
Earth rune (Runespan)
Water rune (Runespan)
Fire essling Fire essling 14 17.4
Fire rune (Runespan)
Water rune (Runespan)
Body esshound Body esshound 20 23.1
Body rune (Runespan)
Mind rune (Runespan)
Cosmic esshound Cosmic esshound (m) 27 26.6
Cosmic rune (Runespan)
Earth rune (Runespan)
Chaos esshound Chaos esshound (m) 35 30.8
Chaos rune (Runespan)
Fire rune (Runespan)
Astral esshound Astral esshound (m) 40 35.7
Astral rune (Runespan)
Cosmic rune (Runespan)
Nature esshound Nature esshound (m) 44 43.4
Nature rune (Runespan)
Chaos rune (Runespan)
Law esshound Law esshound (m) 54 53.9
Law rune (Runespan)
Astral rune (Runespan)
Death esswraith Death esswraith (m) 65 60
Death rune (Runespan)
Nature rune (Runespan)
Blood esswraith Blood esswraith (m) 77 73.1
Blood rune (Runespan)
Law rune (Runespan)
Soul esswraith Soul esswraith (m) 90 106.5
Soul rune (Runespan)
Blood rune (Runespan)

Nodet

Node (solmu) on alkeellinen objekti, josta saa runeja ja kokemusta. Jokaisen noden alapuolelle syntyy valkoinen ympyrä. Toisin kuin muut olennot Runespanissa, nodet eivät synny uudelleen samaan paikkaan tuhouduttuaan.

On olemassa perusnodeja kuten cyclonit, rock fragmentit, ja fleshy growthit, joista saa vain yhtä runea. On myös nodeja, joista saa kahta runea kuten esimerkiksi fire stormit, joista saa sekä air että fire runeja.

Kun pelaaja kerää runeja nodesta, siitä saa tuplasti enemmän kokemusta kun pelaaja olisi keräämässä runeja vastaavalta olennolta. Esim, kun pelaaja kerää Death esswraithilta death runeja, hän saa jokaisesta runesta 60 kokemusta. Kun taas hän kerää skulleja, hän saa siitä 120 kokemusta jokaisesta runesta.

Kuva Node Runet Runecrafting taso Kokemus
Cyclone Cyclone Air rune (Runespan) 1 19
Mind storm Mind storm Mind rune (Runespan) 1 20
Water pool Water pool Water rune (Runespan) 5 25.3
Rock fragment (Runespan) Rock fragment Earth rune (Runespan) 9 28.6
Fireball Fireball Fire rune (Runespan) 14 34.8
Vine (Runespan) Vine Water rune (Runespan) tai Earth rune (Runespan) 17 30.3 tai 34.3
Fleshy growth Fleshy growth Body rune (Runespan) 20 46.2
Fire storm Fire storm Air rune (Runespan) tai Fire rune (Runespan) 27 22.8 tai 41.7
Chaotic cloud Chaotic cloud (m) Chaos rune (Runespan) 35 61.6

Nebula

Nebula (m) Cosmic rune (Runespan) tai Astral rune (Runespan) 40 63.8 tai 85.6
Shifter (Runespan) Shifter (m) Nature rune (Runespan) 44 86.8
Jumper Jumper (m) Law rune (Runespan) 54 107.8
Skulls Skulls (m) Death rune (Runespan) 65 120
Blood pool Blood pool (m) Blood rune (Runespan) 77 146.3
Bloody skulls Bloody skulls (m) Death rune (Runespan) tai Blood rune (Runespan) 83 144 tai 175.5
Living soul Living soul (m) Soul rune (Runespan) 90 213
Undead soul Undead soul (m) Death rune (Runespan) tai Soul rune (Runespan) 95 144 tai 255.5

Platformit

Platformit liikuttavat pelaajan saarelta toiselle. Kun pelaaja matkustaa platformilla, se maksaa aina tietyn määrän tiettyjä runeja. Samalla myös pisteitä lähtee, tosin hyvin pieni määrä. Platformeissa on runejen kuvia, jotka näyttävät, mitä runea tarvitsee sen käyttämiseen. Jos pelaaja tutkii platformin, se näyttää tarvittavat runet sillä matkustamiseen.

Jos on kyseessä missile platform, eri elemental runeja voi käyttää

Kun pelaaja liikkuu pienemmältä saarelta isommalle, mitään maksua ei tule. Kuitenkin, kun pelaaja liikkuu toisinpäin eli isommalta saarelta pienemmälle, sekä runeja että pieni määrä pisteitä tulee maksuksi. Maksavat matkat näkyvät kartassa punaisella.

Kuva Platformi Tarvittavat runet Runecrafting level Pistemaksu
Float platform Float platform Air rune (Runespan) 1 0.1
Earth platform Earth platform Earth rune (Runespan) 9 0.4
Ice platform Ice platform Air rune (Runespan)Water rune (Runespan) 15 0.4
Small missile platform Small missile platform Mind rune (Runespan) • Mikä elemental rune vain 20 0.3/0.5/0.6/0.7
Conjuration platform Conjuration platform (m) Rune essence (Runespan)Mind rune (Runespan)Body rune (Runespan) 25 0.9
Missile platform Missile platform (m) Chaos rune (Runespan) • Mikä elemental rune vain 35 1.2/1.4/1.5/1.6
Vine platform Vine platform (m) Water rune (Runespan)Earth rune (Runespan)Nature rune (Runespan) 44 2.2
Mist platform Mist platform (m) Water rune (Runespan)Body rune (Runespan)Nature rune (Runespan) 50 2.5
Comet platform Comet platform (m) Cosmic rune (Runespan)Astral rune (Runespan)Law rune (Runespan) 55 3.9
Skeletal platform Skeletal platform (m) Death rune (Runespan) 66 2.5
Greater missile platform Greater missile platform (m) Death rune (Runespan)Blood rune (Runespan) • Mikä elemental rune vain 77 3.8/4/4.1/4.2
Flesh platform Flesh platform (m) Body rune (Runespan)Death rune (Runespan)Blood rune (Runespan) 85 6.2
Greater conjuration platform Greater conjuration platform (m) Rune essence (Runespan)Mind rune (Runespan)Body rune (Runespan)Death rune (Runespan)Blood rune (Runespan)Soul rune (Runespan) 95 9.9
Community content is available under CC-BY-SA unless otherwise noted.