RuneWiki

Sir Vant on henkilö runescapessa ja valkoinen ritari jota tarvitaan aloitus tehtävässä eli Unstable Foundations questissa. Hän oleskelee tehtävän jälkeen roddeckin talon kellarissa.

Jos menet puhumaan hänelle, niin hän kertoo vartioivansa kolmipäisen lohikäärmeen luolan sisäänkäyntiä. Hän myös kertoo pidättelevänsä sitä ja hän on kutsunut lisää apua Faladorista, mutta menee aikaa ennen kuin viesti on perillä. Sitten voit valita mitä sanot. Jos valitset kerro lisää lauseen sir Vant näyttää taistelunsa lohikäärmettä vastaan. Vot katsoa sen heti tai myöhemmin.

Selviää, että kaaos druidi oli herättänyt lohikäärmeen. Kun sir Vant sai tapettua lohikäärmeen toisen pään, se iskeytyi luolan tukipilariin romahduttaen Lumbridgen maanalaisen kaivoksen, jonne ei sen jälkeen enää pääse. Taistelun lopussa lohikäärme perääntyy luolaansa yksi pää tallella. Videon jälkeen sir Vant kertoo, ettei voi lähteä ennen kuin lohikäärme on poissa. Sitten sanot automaattisesti, että voisit tappaa lohikäärmeen hänen puolestaan. Hän kieltäytyy ja antaa sinulle kaksi exp lamppua ystävällisistä ajatuksistasi.

Jos menet puhumaan hänelle uudelleen, niin hän kertoo samat asiat, paitsi et voi enää katsoa taistelua, etkä saa enää exp lamppuja.


Stub Tämä artikkeli on tynkä. Voit auttaa meitä laajentamalla sitä.